31.08.2011

Kummit Golf Kultaranta Resortissa



Turun alueen ensimmäinen Lastenklinikoiden Kummit -hyväntekeväisyysgolf pelattiin kauniissa säässä Resortin kentällä keskiviikkona 17.8.
– Olemme erittäin tyytyväisiä puitteisiin ja järjestelyihin. Golfturnaus on hyvin merkityksellinen tapa tukea Lastenklinikoiden toimintaa. Aiomme tehdä tapahtumasta vuosittaisen perinteen Kultarannassa, Kummien toiminnanjohtaja Anne Knaster kertoo.

Lastenklinikoiden Kummit -hyväntekeväisyysjärjestö oli parhaillaan etsimässä sopivaa tapahtumapaikkaa Turun seudulta, kun Anne Knaster sai puhelun Kultaranta Resortin Aleksi Valavuorelta.

– Varsinaista telepatiaa! Aleksin yhteydenoton jälkeen kävin tutustumassa paikkaan ja sovimme järjestelyistä, toiminnanjohtaja kertoo.

Kummien tapahtumat ovat yleensä painottuneet pääkaupunkiseudulle, joten uudella paikkakunnalla voi olla haastavaa saada yrityksiä mukaan. Resortin griinillä kisasi kuitenkin 15 yritysjoukkuetta. Kussakin joukkueessa oli kolme yrityksen nimeämää edustajaa sekä julkisuudesta tuttu Kummikapteeni. Kummikapteeneina Kultarannassa toimivat mm. Sakke Pietilä, Anna-Liisa Tilus, Jukka Koivu, Lea Laven, Riki Sorsa ja Tommi Läntinen.

– Korviini on kantautunut osallistujilta pelkästään positiivista palautetta. Kenttää kehuttiin kovasti. Miljöö on hieno ja merellisen kaunis Naantali aina elämyksellinen. Tänne on mukava ajaa kauempaakin, Anne Knaster sanoo.

Ensi vuonna uudestaan

Päivän aikana nautittiin lounasta ja lopuksi parhaat pelaajat palkittiin. Turnauksen kirkkaimman mitalin kuittasi Aller Media, hopealle sijoittui FIM ja kolmanneksi Mainoslahja-Team. Tapahtuman tuotto ohjataan lyhentämättömänä TYKSin lastenklinikan laitehankintoihin.

– Kummit Golf on tärkeä osa Lastenklinikoiden Kummien varainkeruuta. Pelaaminen hyvän asian puolesta onnistui Kultaranta Resortissa niin hyvin, että päätimme tehdä tästä perinteen. Ensi vuoden sponsorikin on jo vahvistunut, joten tapaamme Kultarannassa taas kesäkuussa 2012, Anne Knaster iloitsee.

Pisin drive -kilpailun voittaja Anna-Liisa Tilus sai palkinnoksi Kultaranta Resortin golfpaketin ja lupasi palata Naantaliin jo syyskuussa.



Heidi Sohlberg keskittyy lyöntiin.